Hyvät itsenäisyyspäivän juhlijat, hyvät kiskolaiset!
Tämän päivän poliittista päättäjää ei käy kateeksi. Päätöksentekoympäristö monimutkaistuu ja päätöksiä koskeva viestintä on, nykykielen sanoin, yhä haastavampaa.
Viikko sitten vietettiin talvisodan alkamisen 80-vuotismuistopäivää asianmukaisin ja perinteisin menoin. Puhutaan talvisodan ihmeestä ja siitä, miten se velvoittaa meitä nykypäivän suomalaisia. Monissa puheissa ja kirjoituksissa tuon ihmeen yksi kantavia teemoja on ollut kansan yhtenäisyys – koko tai ainakin aivan melkein koko kansa koki aiheelliseksi ryhtyä äärimmäisiin ponnistuksiin ja oli valmis suunnattomiin uhrauksiin yhteisen tulevaisuuden hyväksi.
Voi uskoa, että 80 vuotta sitten edellytykset yhtenäisyydelle eivät olleet ulkoisesti niinkään hyvät kuin nyt. Kansan jakaneesta sisällissodasta oli kulunut hädin tuskin kahta vuosikymmentä. Poliittinen puhetapa oli silloinkin kovaa, hallitukset usein lyhytikäisiä ja toimeentuloerot suuria. Silti kansalle oli tullut tunne, että on yhdessä saatu aikaan jotain ja yhdessä ollaan menossa parempaan. Jokaisella oli jotain, mitä kannatti puolustaa.
—
Mikä on muuttunut tähän päivään tultaessa? Elämme historiallisesti katsottuna suunnattomassa vauraudessa. Hyvinvointi on kansainvälisesti vertailtuna harvinaisen tasaisesti jakautunutta. Lähes missä tahansa maavertailussa Suomi on muiden Pohjoismaiden mukana maailman parhaita paikkoja asua. Olemme maailman onnellisin kansa, vaikkemme sitä haluakaan uskoa. Tieteellisesti pätevää tietoa on olemassa enemmän kuin koskaan ja siihen on helpompi päästä käsiksi kuin ikinä.
Kuitenkin kansa näyttää monessa asiassa jakautuneen melkoisen erimielisiin suuntauksiin. Vanhojen, ehkä merkitykseltään heikentyneiden jakolinjojen rinnalle ja tilalle on tullut kokonaan uusia. Uudenlainen vastakkainasettelu ei tietenkään ole suomalainen vaan maailmanlaajuinen ilmiö.
Osa syistä jakoon on varsin ymmärrettäviä. Tulevaisuuden näkymät ovat eri ihmisille erilaisia. Osalle nuorisosta Euroopan Unioni, globalisaatio ja tekniikan kehitys, vaikkapa itsekseen ajelevine autoineen, ovat loistava mahdollisuus, osa pelkää näiden tuhoavan tulevaisuutensa.
Sosiaalinen media on antanut paljon hyvää, on helppo pysyä ajan tasalla vähän etäisempienkin tuttujen elämästä. Sinne laitetaan kertomuksia ja kuvia elämän mukavista hetkistä, herkuttelusta ja matkoista. Se vahvistaa huomaamatta kuvaa, että muilla kuin itsellä menee mahdottoman hyvin tai ainakin melko mukavasti, kun oma elämä on tylsää ja jatkuvaa laskemista, riittävätkö rahat seuraavaan laskuun. Perinteinen media puolestaan raportoi entistä enemmän kateutta herättäviä menestystarinoita.
Mielikuva toimeentuloerojen kasvusta saa vahvistusta tällaisista tuntemuksista ja luo katkeruutta, jota tilastotieto ei voi korjata. Jos mielikuvat ja tosiasiat laitetaan vastakkain, mielikuva voittaa aina.
—
Tutkijat ja toimittajat puhuvat totuudenjälkeisestä ajasta. Se tarkoittaa, että tietoon suhtaudutaan joustavasti ja mielipiteet voidaan esittää samanarvoisina kuin tieto. Paikkansa pitämättömän tiedon levittäminen on helpompaa ja nopeampaa kuin koskaan.
Lajilleen tyypilliseen tapaan ihminen tulkitsee uuden tiedon niin, että se sopii aiempiin käsityksiin ja asenteisiin. Esimerkki: Tuoreeltaan Kuopion taannoisen puukotustapauksen jälkeen tekijästä ei vielä ollut tietoa. Sosiaalisessa mediassa ehti levitä laajalle tuulesta temmattu, mutta monien ennakko-odotuksiin sopiva huhu siitä, että tekijä olisi maahanmuuttaja.
Kannattaa olla varuillaan vastaavien, mihin tahansa aiheisiin liittyvien, epäluottamusta ja epävarmuutta ja epäyhtenäisyyttä lietsovien huhukampanjojen varalta. On aivan realistista olettaa, että suomalaisten välisen eripuran lisääminen olisi ulkopuolisten tahojen kannalta hyvinkin toivottavaa. Ulkoiset voimat voivat edistää huhujen leviämistä sopivissa tilanteissa.
Tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan huonosti lukevien yläkoululaisten määrä on kasvanut. Huono lukutaito lisää riskiä erilaisten vaikutusyritysten onnistumiselle, jollei osa yleisöstä saa tekstistä kunnolla selvää eikä osaa lukea kriittisesti.
Ei tosiaan ole turhaa, että tasavallan presidentin tämän illan juhlavastaanoton teemoja ovat tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu sekä luotettavan tiedon välittäminen.
—
Tutkijat puhuvat myös identiteettipolitiikasta. Se tarkoittaa, että samoinajattelevan ryhmän pohjana on käsitys siitä, keitä sen jäsenet tuntevat olevansa esimerkiksi etnisen ryhmän perusteella, tai elämäntapansa mukaan – siis mitä syö, miten ja millä liikkuu tai miten ajattelee jollain tavalla erilaisista ihmisistä. Aiemmin poliittinen kanta muodostui pääsääntöisesti poliittisen ideologian, luokka-aseman ja taloudellisten etujen perusteella.
Identiteetti on syvemmällä kuin taloudellinen etu. Se on kuva minuudesta, siitä, mikä ja kuka minä olen. Siksi äärimmilleen viety identiteettipolitiikka johtaa ajattelemaan, ettei poliittinen vastustaja ole ainoastaan väärässä, vaan että hän on paha. Yhdysvaltain voimakas kahtiajakautuminen on tästä tunnettu esimerkki. Toki on selvä, ettei identiteettipolitiikka selitä kaikkea uutta eripuraa.
—
Tämän päivän päättäjää ei käy kateeksi, jos hän haluaa saada aikaan muutoksia. Ja senhän pitäisi olla päättäjän tehtävä. Synkkä totuus taitaa olla, että kannatusta tavoittelevan poliitikon kannattaa mieluummin vastustaa jotain inhottua asiaa kuin tukea jotain vain laimeita tunteita aiheuttavaa, mutta pitkällä aikavälillä hyvää tekevää uudistusta. (Paikallisena esimerkkinä ratalinjauksen vastustaminen voi olla parempi poliittinen veto kuin kuntatalouden tasapainottaminen.) Vastustus on vahva ja sitouttava tunne.
Uudistuksia koskeva päätöksenteko ei ole ollut helppoa ennenkään, mutta uskoakseni siitä on tullut vielä aiempaa vaikeampaa. Syitä voivat olla tiedonvälityksen nopeatahtisuus, päätöksentekijäin putoaminen entiseltä jalustaltaan, usein kohtuuttomat odotukset, ongelmien monimutkaistuminen, kun helppoja on jo ratkottu, sekä se, että ikärakenteen muutoksen myötä yhteiskunnassa on entistä vähemmän yhteistä hyvää jaettavaksi uudistuksien pehmikkeeksi. Uudistuksia ei kuitenkaan saisi jättää tekemättä, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin toimiva opetus, terveydenhoito ja vanhuspalvelut sekä puhdas ympäristö.
Päättäjillä pitäisi olla taito kertoa kansalle, miksi jokin muutos tarvitaan ja miten se avaa tien parempaan tulevaisuuteen. Lisäksi pitäisi torjua tarpeettomat pelot ja saada heidätkin, jotka pelkäävät joutuvansa muutoksessa häviäjän osaan, luottamaan, että heistäkin pidetään huolta.
—
Otan esimerkin ajankohtaisesta ilmastokeskustelusta
Ilmastonmuutos on tiedemaailman laajan yksimielisyyden mukaan todennettu ilmiö. Syy-seuraus-suhteet fossiilisten polttoaineiden käytöstä ilmaston maailmanlaajuiseen, kiihtyvään lämpenemiseen ja siitä aiheutuviin ikäviin tai suorastaan vakaviin seurauksiin on osoitettu suurella todennäköisyydellä.
Kansalla ja ennen kaikkea päättäjillä on käsissään suuri ongelma. Mitä tämän tiedon pohjalta pitäisi tehdä? Osa voi vedota tiedemaailman niin sanottuihin toisinajattelijoihin, jotka yrittävät jostain kulmasta kiistää ilmastonmuutostutkimuksen valtavirtaa. Tämän ajattelun houkuttelevuuden huomaa, jos silmäilee paikallislehden tekstaripalstaa tai Facebookin paikallisia keskusteluryhmiä. Toinen osa kansaa voi ymmärtää tilanteen, mutta musertua tehtävän suuruuden edessä ja sortua joko ilmastoahdistukseen tai piittaamattomuuteen, kun kaikki näyttää menevän pieleen kuitenkin. Onneksi moni tarttuu toimeen ja muuttaa jotain ajattelussaan, kulutustottumuksissaan ja puheissaan.
Näin seurakuntatalolla voinee kysyä, mistä löytyvät ne herätyssaarnaajat, jotka osaavat maalata meille tulevaisuuden kuvan, joka sekä havahduttaa että vapauttaa? Mitä on synti eli fossiilisten polttoaineiden runsas käyttö, miten synnistä aiheutuu meille tai viimeistään lapsenlapsillemme maanpäällinen kadotus eli kaikkia koskettava ekokatastrofi sekä yhteiskunnan romahtaminen.
Tämä on vielä helppoa.
Vaikeinta saarnaajan on kuvata polku nykypäivän synninteosta parannukseen niin, että vähennämme kasvihuonekaasupäästöjä ja silti aiheutamme mahdollisimman vähän haittoja arkiselle elämiselle. Muutoksen taakka pitää jakaa oikeudenmukaisesti. Ilman kokonaiskuvaa ei ole hyväksyntää.
Moni herätyksen saarnaaja maalaa kuvan masentavan synkäksi ja vaatii sellaisia elämänmuutoksia, jotka koetaan suhteettomiksi tai liian henkilöön meneviksi. Kukapa haluaisi luopua autostaan tai mieliruuastaan.
Toisin päin – ei ole suuri vaiva herättää pelkoa siitä, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvittavat toimet johtavat talouden huononemiseen, äänestäjän suhteellisen aseman heikkenemiseen verrattuna toisiin suomalaisiin tai jonkin toisen maan asukkaisiin sekä oman elämisen kaikinpuoliseen kurjistumiseen. Kuitenkin mitään tekemättömyys tulee ajan mittaan vielä paljon kalliimmaksi, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistönkin ilmastokysymyksiin herättänyt taloustieteilijä Sir Nicholas Stern on osoittanut.
—
Teoriassa asia on ymmärretty, käytännön sovellukset ovat pitkälti vasta mietinnässä. Eurobarometri-tutkimuksessa EU-kansalaiset nostivat Euroopan parlamentin tärkeimmäksi tehtäväksi ilmastonmuutoksen torjunnan. Kuusi kymmenestä eurooppalaisesta uskoo, että nuorison mielenilmaukset johtavat politiikan muutoksiin.
Elinkeinoelämän Keskusliiton marraskuussa 2019 teettämässä Uudistuva Suomi -kyselytutkimuksessa peräti 63 prosenttia vastaajista jakoi hallituksen tavoitteen hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä. Vain 13 prosenttia vastusti ajatusta. Hiilineutraalisuus tarkoittaa sitä, että yhteiskunta tuottaa ilmakehään vain sen verran päästöjä kuin se pystyy sitomaan niitä.
Hiilineutraalisuustavoitteen toteuttaminen vaatii monenlaisia toimia, joista monet eivät ole kivoja. Päättäjien pitäisi edistää päästöjä aidosti vähentäviä toimia, jotka olisivat kustannustehokkaita ja aiheuttaisivat vähän haittaa ihmisten elämiselle. Ja tämä kaikki pitäisi – myös ikävine puolineen – selittää äänestäjille ja saada heidän ymmärryksensä.
Toivon, että poliitikot malttaisivat olla puheissaan ja toimissaan kärjistämättä eri tavoin ajattelevien kansan osien tai, nykykielen mukaan kuplien välisiä ristiriitoja. Mieluummin soisi löydettävän yhteyttä ja yhteisiä tavoitteita. Suomen vauraus on rakennettu silloin, kun emme ole taistelleet keskenämme vaan pystyneet sopimaan.
Hyvä itsenäisyyspäivän juhlaväki!
Poliittista päättäjää, varsinkaan rohkeaa päättäjää, ei käy kateeksi. Tänään ehkä juuri maltillisuus vaatiikin rohkeutta.
Kansakuntansa synkimmällä hetkellä pääministeri Winston Churchill sanoi puheessaan brittien alahuoneelle yhdeksi maailman lainatuimmaksi päätyneen lauseen ”Minulla ei ole muuta tarjottavaa, kuin verta, raadantaa, kyyneliä ja hikeä.” Onneksi tämän päivän päättäjän ei tarvitse tarjota veren vuodatusta. Vaikeudet ovat voitettavissa, mutta uskoa ja sinnikkyyttä se vaatii.
Vaikka onnistuikin hyvin motivoimaan kansan yhteisiin ponnistuksiin, Churchill hävisi vaalit sodan jälkeen. Silti hän oli voittaja: kansa ja sen elämäntapa säilyivät.
Hyvää itsenäisyyspäivää!