(Perniönseudun Lehti 20.5.2021)
Metsänhoito kiinnostaa entistä enemmän eri sidostahoja: tuotteiden ostajia, suurta yleisöä, poliitikkoja ja vaikka ilmastotieteilijöitä.
Puhutaan ympäristöllisestä, sosiaalisesta ja taloudellisesta kestävyydestä.
Metsästä puhuttaessa kiinnostaa erityisesti ympäristökestävyys eli ekologisuus. Koko yhteiskunnan ja metsätalouden harjoittajien kannalta on kuitenkin tärkeää, että kestävyyden kaikki ulottuvuudet huomioidaan.
Sekä ilmastonmuutos että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ovat nykytiedon mukaan suuria, koko ihmiskuntaa uhkaavia riskejä. Metsien roolista näiden uhkien torjunnassa voidaan eri tutkimuksiin perustuen esittää hyvinkin eriäviä näkemyksiä. Suomalainen metsä uhkaa jäädä erilaisten painotusten ja näkemysten taistelutantereeksi.
Eri maissa on hyvin erilaiset metsät, metsähistoria ja metsän käyttö. Metsäsuhdekin on erilainen. Suomi, Ruotsi ja muutamat muut maat ovat metsäisinä poikkeuksia Euroopassa. Monissa maissa metsämielikuva on puisto. Metsät hävisivät mm. Kreikasta jo tuhansia vuosia sitten lampaiden liikalaidunnuksen takia.
Metsäkeskustelussa kokonaisuus katoaa helposti. Voidaan paheksua suurta osuutta, joka korjatusta puusta päätyy polttoon – ottamatta huomioon, mitä vaihtoehtoja metsästä otetun puun arvo-osat korvaavat. Sivutuotteina tulee kuorta, purua ja liemiä, joita on järkevää polttaa, vaikka kaupungin lämmitykseen. Se ei vähennä arvokkaimpien tuotteiden merkitystä: puu korvaa rakentamisessa hiilijalanjäljiltään karuja terästä ja sementtiä sekä halveksittu ja kriiseissä hamstrattu vessapaperi on tärkeää hygienialle.
EU:n päätöksentekoon on tulossa iso joukko aloitteita, joilla on vaikutusta metsätalouteen. Metsästrategia asettaa suuntaa tulevalle politiikalle. Uusiutuvan energian direktiivin alla ratkaistaan, millainen energia kelpaa uusiutuvaksi. Maankäyttöä, sen muutosta ja metsätaloutta koskeva asetus (LULUCF) yrittää ylläpitää maankäytön tai metsätalouden hiilinieluja – sitä, että metsät keräävät enemmän hiiltä ilmasta kuin päästävät sinne. Tässäkin sudenkuoppa on määritelmissä, vertailujaksoissa ja muissa yksityiskohdissa. Kirsikkana kakun päällä on monenlaista toimintaa koskeva rahoituksen sääntely.
Metsä ei kiinnosta vain lainsäätäjää ja tutkijaa. Esimerkiksi tuotteiden ostajat ja rahoittajat ovat kiinnostuneita hankkimiensa tuotteiden tai rahoittamansa toiminnan hyväksyttävyydestä. Nämä pyrkivät välttämään maineriskejä tai luottotappioita. Riskit voivat realisoitua, jos toiminta ei osoittaudukaan kestäväksi.
Ostaja on aina oikeassa, vaikka hän jostain näkökulmasta olisikin väärässä. Jos suomalaiseen, nettiostosten pakkaamiseen käytettävään pahviin ei luoteta, se käy kehnosti kaupaksi. Luottamuksen menettämisestä ei voi valittaa tuomioistuimeen. Metsätaloutta ja sen vaikutuksia heikosti tunteva lainsäätäjä voi aiheuttaa monenlaista rajoitetta.
Suomalaisen metsätalouden osapuolilla – kuten metsänomistajilla, metsänhoitoyhdistyksillä ja muilla palveluntarjoajilla, metsäteollisuudella tai tutkimustahoilla – on vahva osaaminen ja vankka luottamus toimintatapojemme kestävyyteen.
Se on tärkeä lähtökohta, muttei riitä. Hyvän maineen ylläpito edellyttää koko ajan uusimman tiedon huomiointia. Tarvittaessa käytäntöjä on kehitettävä. Tämä edellyttää korkeatasoista tutkimusta, alalla toimivien jatkuvaa koulutusta ja toimivaa tiedon välittämistä käytännön päätöksentekoon.
Kaikkein eniten tarvitaan kärsivällisyyttä ja taitoa käydä avointa keskustelua ja kertoa kestävyyden ilosanomaa uudelleen ja uudelleen – monesti ihmisille, joiden oma metsäkokemus on hyvin ohut.
Pekka Salomaa