(Juttu on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 1.12.2024. Toimituksen antama otsikko ”Salaisten liittymä olisi liian kallis” ei ollut toivomani vaan minun makuuni hieman jyrkkä.)
Tieto Salaisten alikulun lähelle suunnitellusta aurinkovoimalasta on aiheuttanut kaupunkilaisissa kysymyksiä ja jopa kiukkua. Myös Ismo Saari (mielipide SSS 28.11.) muiden aiheiden ohessa ilmaisi huolensa hankkeesta.
Asia oli esillä kaupunginhallituksen elinvoimajaostossa 26.11. Pyysin etukäteen kokoukseen selvitystä kaupungin maanomistuksesta, kaavatilanteesta ja kehittämismahdollisuuksista alueella.
Esitetty paneelikenttä ei asettuisi aiemmin suunnitellun Salaisten moottoritieliittymän paikalle. Kenttä olisi suurelta osin moottoritien melualueelle, jolle rakentaminen on joka tapauksessa rajoitettua.
Salaisten liittymä olisi voinut toteutua aikanaan moottoritien rakentamisen yhteydessä. Perimätiedon mukaan Salon ja Halikon erimielisyydet kaatoivat hankkeen. Tällä hetkellä ei ole toivoa valtion rahoituksesta. Märyn ja Piihovin liittymät ovat varsin lähellä. Kaupungille hanke olisi todennäköisesti toivottoman kallis.
Alueelle on yleiskaavoitettu hieman kauemmas pientaloasumista sekä kaupungin että muiden maalle. Aurinkovoimala ei estäisi näitä.
Mahdollisesta aurinkovoimalasta riippumatta yritystoimintaa voisi sijoittua alikulun tuntumaan muille suunnille kuin alikulun kaakkoispuolelle. Yhdystie Märyn ja Piihovin liittymien välille voisi helpottaa sekä asuin- että yritysrakentamista tienoolle. Sellaista on suunniteltu nyt puhutun alueen eteläpuolelle.
Kuten SSS uutisoi (myös 28.11.), elinvoimajaosto pyysi yksimielisesti lisää selvityksiä yritystoiminnan sijoittumismahdollisuuksista alueelle. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.
Pekka Salomaa
Salon kaupunginvaltuutettu ja elinvoimajaoston jäsen (kesk.)